Avoin kirje Kemiönsaaren kunnalle

Kemiönsaaren Luonto ry pyytää kunnalta Eko-loogista ohjelman loppuraporttia sekä uuden ympäristöohjelman ripeää käynnistämistä

Kemiönsaaren kunnan ympäristöohjelma Eko-loogista on saavuttanut tavoitevuotensa. Ohjelma sisälsi toimenpiteitä vuosille 2010-2020. Useiden ohjelman tavoitteiden kohdalla seurantaa on määritelty tehtäväksi osana kunnan toimintakertomuksia, mutta ainakaan kuntalaisille julkaistuissa tilinpäätöksissä aiheen käsittely ei ole riittävän yksityiskohtaista ohjelman toteutumisen seuraamiseksi. Niistä löytyvien tietojen pohjalta on kuitenkin selvää, että kaikkiin ohjelman tavoitteisiin ei ole päästy.

Toteutettuja toimenpiteitä tarkasteltava avoimesti

Kemiönsaaren Luonto toivoo kunnan tuottavan raportin Eko-loogista ohjelmassa määriteltyjen toimenpiteiden toteutumisesta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Hyviä saavutuksia ja parannuksia ympäristön tilassa on syytä juhlia. Niitä asioita, jotka eivät ole edenneet tavoitteiden mukaisesti, on tärkeää tarkastella avoimesti ja rehellisesti: miksi tavoitteisiin ei päästy? Mitä asioita tulee kehittää, jotta tarvittavissa muutoksissa onnistutaan?

Yhdistys toivoo vastauksia ja julkista keskustelua esimerkiksi ilmastotavoitteisiin liittyen. Ohjelmaan on kirjattu: ”Ilmastoon vaikuttavien päästöjen taso selvitetään vuoteen 2012 mennessä ja jatkossa päästöjä pienennetään vuosittain. Vähennystavoitteesta päätetään viimeistään vuonna 2012.” Onko kunnalle luotu ohjelmassa mainittu päästötasokartoitus ja ilmastotavoitteet? Näistä tulisi viestiä näkyvästi, niihin tulisi sitoutua ja houkutella myös kaikki kuntalaiset mukaan kriittisen tärkeään ilmastotyöhön.

Kemiönsaari tarvitsee uuden tiekartan ympäristötyöhön

Samalla yhdistys odottaa kunnalta ripeitä toimia uusien ympäristötavoitteiden määrittelyyn ja konkreettisen tiekartan laadintaan. Kymmenen vuotta sitten julkaistussa ohjelmassa tavoitetaso on rohkeasta otsikosta huolimatta monissa ratkaisevissa asioissa hyvin vaatimaton, tai puuttuu kokonaan. Ekosysteemin koko toimintaa uhkaavan ja dramaattisesti kiihtyvän eliökadon pysäyttämiseksi ohjelmassa ei ollut lainkaan suoria toimenpiteitä tai tavoitteita esimerkiksi suojellun metsäpinta-alan määräksi. Kunnan omistamien metsien osalta ohjelmassa listataan keinoiksi luonnon monimuotoisuuden turvaamiselle vain ”Yhteistyö yksityisten maanomistajien kanssa liittyen polkuihin ja vaellusreitteihin. Investoinnit hankevaroin.”

Ehkä seuraavassa ohjelmassa meidän ei tarvitse edellisen tavoin pyrkiä olemaan ”Suomen parhaita”, mutta tavoitteet, toimenpiteet ja resurssit elinympäristöjen suojelun, kiertotalouden mukaisten toimintatapojen ja hiilineutraalisuuden saavuttamiseksi tulee asettaa määrätietoisesti luonnon kantokyvyn rajoja kunnioittaen.

 2.11.2020 Kemiönsaarella

Kemiönsaaren Luonto ry  | [email protected]

Ritva Kovalainen pj.

Miia Jylhä varapj.