Ota yhteyttä sähköpostilla info ( at ) kimitoonsnatur.fi.
Lisäksi löydät yhdistyksen keskustelupalstan Facebookista.
Kemiönsaaren luonto ry:n hallitus 2021
Puheenjohtaja
Ville Laitinen: Taalintehtaalainen ympäristöaktivisti, ympäristökasvattaja ja luontoyrittäjä. Työskentelee Luonto-Liitossa.
Varapuheenjohtaja
Otto Bruun: Tohtorikoulutettava Itä-Suomen yliopistossa. Oikeudenmukainen ruoka, metsät, ilmasto-oikeus, tasa-arvo, lainsäädäntö ja maankäyttö. Asuu Taalintehtaalla.
Sihteeri
Miia Jylhä: Luontosuhteeni kasvoi kuivien mäntykankaiden ja karujen suolampien maisemissa, mutta viimeiset viisitoista vuotta asukkaana Kemiönsaarella ovat muokanneet minusta myös meri-ihmisen ja tammien ihailijan ja kuusimetsien rauhassa viihtyjän. Surullista vain huomata, kuinka kiivas talouskäyttö on hävittänyt kotikunnan metsiä ja maisemia. ”Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti” -ajatuksen kautta puuhaaminen Kemiönsaaren luonto ry:ssä tuo lievitystä myös ilmastonmuutoksen, kemikalisoitumisen, monimuotoisuuden köyhtymisen ja muiden globaalien kriisien tuomaan maailmantuskaan. Päivätyötäni teen jätehuollon ja kierttotalouden parissa.
VARSINAISET JÄSENET
Amanda Vikman: Olen saaristolapsi kotoisin Nauvosta. Rakastan purjehdusta ja melontaa – luonnossa hiljaa liikkuminen on lääkettä ihmiselle. Perheelläni oli pari vuotta vuohitila Ruotsissa ja sitä kautta opin arvostamaan monimuotoisuutta sekä maanviljelyssä kuin luonnossa. Toivon että voin olla mukana vaikuttamassa Kemiönsaaren luonto ry:n kanssa, tehdessämme Kemiönsaaresta esikuvan muille saaristokunnille. Täällä on paljon suojelemisen arvoisia, kauniita paikkoja.
Gunilla Avellan: Olin suurimman osan työelämästäni ympäristövirkailija ja nyt eläkeläisenä jatkan samalla linjalla politiikassa. Eläimet ja luonto ovat lääkkeeni, etenkin metsä ja meri, sekä Norjan vuonot ja vuoret, joihin olen tutustunut norjalaisen mieheni kautta. Näen, kuinka työ ympäristön suojelun hyväksi ja ympäristön tuhoamista ja kemikalisoitumista vastaan on vuosi vuodelta tärkeämpää.
Tuija Kuoppamäki: Olen jo lapsesta lähtien ollut kiinnostunut luonnosta, viettänyt paljon aikaa metsissä ja ollut huolestunut ympäristöasioista. Nuorena liityin luontoyhdistyksiin ja tein ympäristötieteen perusopinnot, opiskelin myös luontoyrittäjäksi. Viime vuosina luontoharrastuksiini on kuulunut erityisesti omavarais- ja luomuviljely sekä lintujen tarkkailu. Myös ihminen on osa luontoa ja itse koen tärkeäksi henkilökohtaisen luontosuhteen ja luontohenkisyyden kokemisen sekä alkuperäiskansojen viisauden kuuntelemisen. Minua pohdituttaa eniten maailmanlaajuiset ympäristöongelmat ja niiden ratkaisut, mutta kotimaassa ja -saarellakin on paljon parannettavaa ja suojeltavaa. Olen asunut Kemiössä vuodesta 2005. Saaren luonto on kertakaikkisen upea ja monipuolinen, omat lähikalliot vetävät hyvin vertoja Kolin kansallismaisemalle!
Jussi Taipale: Mainostoimistoyrittäjä
Jaana Eskola: Projektipäällikkö, kulttuuri- ja luovien alojen kestävyys. Ölmos
Jimmy Träskelin: Muusikko, graafikko, luontoharrastaja. Taalintehdas.
VARAJÄSENET
Kurt Andersson
Ritva Kovalainen: Olen valokuvataiteilija. Sekä työssäni, että muutoinkin, luonto on lähellä sydäntäni. Olen kuvannut ja tehnyt kirjoja ja näyttelyitä varsinkin metsästä ja puista. Kannan huolta luonnon köyhtymisestä ja sen lukuisten lajien elintilan hupenemisesta, mutta myös ihmisen mahdollisuudesta kokea alkuperäisluonnon voimaa. Maailman tilanne on sellainen, että jokaisen tulisi tehdä voitavansa, jotta jonkinlainen balanssi ihmisen ja luonnon välillä löytyisi, että niin meillä kuin mullakin lajeilla olisi tulevaisuus.
Sami Siitajoki
Rahastonhoitaja
Lea Räisänen: Yritän elää niin että luonto ja ympäristö kärsisi mahdollisimman vähän tekosistani. Aina opin tästäkin uusia asioita. Luontoa on kiva tarkkailla ja siellä on kiva liikkua. Hienoa jos sitä pystyttäisi säilyttämään edes pieni pala tulevaisuuteen. Olen asunut Kemiössä vuodesta -74 ja toiminut mm. kirjanpitäjänä 6,5 vuotta. Viime keväänä aloitin luomuviljelyn pienellä 14,5 ha perintötilalla.