Kevätseurantaa Stormossenin metsissä 27.4. 2014

Luonto-liiton kevätseuranta raportoi:

Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri, eli tuttavallisemmin VASP järjesti aurinkoisena kevätsunnuntaina yhdessä Kemiönsaaren luonto ry:n kanssa kevätseurantaretken Kemiönsaaren Stormossenin alueelle.

Retkikohde valikoitui vaikuttamispilke silmäkulmassa, sillä Stormossenin metsät ovat olleen paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen tarkkailun alla jo vuosia. Kyse on Kemiönsaaren yhdestä suurimmasta yhtenäisestä metsäalueesta ja luonnonsuojeluyhdistyksen tavoitteena on saada siitä jonain päivänä alueellisesti merkittävä retkeilyalue. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta valitettavasti suuret metsäalueet yhdistettynä isohkoon lähes ojittamattomaan suoalueeseen tekevät siitä ehdottomasti suojelun sekä tutustumisen arvoisen kohteen (lue lisää tästä, tästä ja tästä). Kemiönsaaren luonto ry onkin järjestänyt alueella tänä vuonna jo talvisen eläinten jälkiretken ja tarkoituksena on vielä järjestää kevätseurantaretken lisäksi retki luonnonkukkien päivänä kesäkuussa, sekä kääpäretki syksymmällä. No mutta, vaikuttamispaatokset sikseen ja asiaan.

Lähdimme kevätseurantaretkelle yhdeksän innokkaan retkeilijän voimin. Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta ja lämpötilan huidellessa lähes kahdessakymmenessä, totesimme kaikki yhdessä tuumin, että kevät on todella jo pitkällä, ainakin täällä meillä lounais-saaristossa. Aluksi pureuduimme hieman tarkemmin Kevätseurantaan sekä lapsille suunnattuun Kevättuuleen, olihan retkellämme mukana myös yksi innokas Kevättuulitarkkailija. Kuuntelimme ennen metsään astumista kännykästä kevätseurannan teemalajien äänet, jotta mahdollisesti kuullessamme niitä osaisimme myös tunnistaa ne. Ääniteeman linnuista oli ryhmän keskuudessa ehditty kuulla jo kaikki lajit kevään aikana saarellamme, joten mahdollisuuksia olisi tälläkin retkellä. Tiltaltin, sirittäjän ja pajulinnun laulujen lakattua nauhalta alkoikin surumielinen pajulinnun liverrys kuulua aivan selkämme takaa. Liekö tullut katsomaan tätä ihmeellisen monipuolisesti ääntelevää porukkaa metsän laidalla?

Kuva: Sanna-Mari Kunttu
Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Hieman syvemmälle metsän tunnelmaan upottauduttuamme saattoivat retkeläiset todeta, että retken vetäjällä oli mielessä jotain hieman tavanomaisesta retkestä poikkeavia toimintatapoja. Metsän ja kevään tunnelmaan paremmin päästäksemme ja herkistyäksemme luonnolle teimme pienen hiljentymis- ja kuunteluharjoituksen. Ja kuuluihan niitä ääniä! Ainakin metsäkirvinen, vihervarpunen, peippo, kimalainen sekä hyttynen oli kuultujen luonnonäänien joukossa. Olihan siinä jokunen seurantalajikin.

Kuva: Sanna-Mari Kunttu
Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Tästä lähdettiin herkin korvin jatkamaan matkaa. Hetken kävelyn jälkeen kutsui metsä meitä rauhoittumaan entisestään. Jokainen etsi itseään kutsuvan paikan, missä sai rauhassa vaipua ajatuksiinsa ja syventyä metsän äänimaisemaan. Yksi hakeutui kuusiperheen syleilyyn, toinen otti aihkipetäjän selkänsä tueksi, kolmas ummisti silmänsä kaatuneen puun rungolla ja neljäs näki mättäässä selvästi majavan muodon ja kävi sille kaveriksi.

Kuva: Ville Laitinen
Kuva: Ville Laitinen

Matkan jatkuessa poikkesimme bongaamaan yhden varman kevätseurantalajin, kekomuurahaisen. Niitä olikin jättimäisen keon päällä ja ympärillä runsain mitoin ja ilmassa tuoksui kitkerä muurahaishapon haju. Hetken ihmettelimme ahkerien muurahaisten aherrusta ja joku jopa huomasi osan muurahaisista kantavan pihkaakin kekoonsa. Ovat siis muurahaisetkin innostuneet pihkasta -hyvä! Muita tähän mennessä havaittuja seurantalajeja olivat ainakin sini- ja valkovuokko, leskenlehti, seitsenpistepirkko, peippo sekä västäräkki. Melko tavanomaisia havaintoja edellä mainittujen lisäksi.

Kuva: Sanna-Mari Kunttu
Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Keolta kävimme kohti retken odotetuinta hetkeä, evästaukoa. Sen vietimme koivuvaltaisen rämeen reunalla. Tauolla monet kävivät ihmettelemässä rämeen heleää vihreää ja ottipa joku hieman lähempääkin tuttavuutta rahkasammaleen ja turpeen kanssa .

Kuva: Sanna-Mari Kuntt
Kuva: Sanna-Mari Kunttu
Kuva: Ville Laitinen
Kuva: Ville Laitinen

Eväitä syödessä saimme taas oppia (tai ainakin opetella) joitakin uusia (ja tuttuja) lintujen lauluja. Eivät ole helppoja kyllä, vaikka joka kevät ne meille muistavat kertoa terveisiä etelän lämmöstä, joka pian jo Pohjolaankin yltää.

Kuva: Ville Laitinen
Kuva: Ville Laitinen
Kuva: Ville Laitinen
Kuva: Ville Laitinen

Loppumatkasta yritimme vielä kuikuilla sammakon kutua kosteikoista, mutta nämä lätäköt eivät olleet kutupaikoiksi kelvanneet. Sen sijaan pääsimme seuraamaan kahden vikkelän sisiliskon vipellystä ja taisi siinä jokunen sitruunaperhonenkin lehahtaa. Kotimatkalle meidät lähetti samainen pajulintu, joka surusävelillään toi vahvan mielikuvan; kevätseurantaretki on takanapäin, mutta jos pajulintu jo lauleskelee oksistossa, ei kesä voi olla enää kaukana edessä. Jotain haikeaa siinä kieltämättä kyllä on.

Kuva: Ville Laitinen
Kuva: Ville Laitinen

Teksti: Ville Laitinen