Vuoden neljännelle metsäretkelle Stormossenille Dragsfjärdiin tuli osallistujia yhdeksän plus yksi koira. Kymmenes oli oppaamme biologi Panu Kunttu, joka on kääpäspesialisti. Saimme kuulla myös vanhojen metsien ominaispiirteistä ja limasienistä. Kotiinviemisiksi löytyi myös vähän ruokasieniä.
Käävillä on tärkeä asema metsän ravinteiden kiertokulussa. Ne ovat vanhojen metsien lajeja. Monet kääpälajit ovat joutuneet ahtaalle yksipuolisten talousmetsien takia, sillä nämä hiljaiset puuntyöstäjät tarvitsevat lahopuuta elääkseen. Stormossenin metsä on saanut pitkään olla ihmistoiminnalta rauhassa ja tutustumme siellä kääpien lisäksi vanhan metsän ominaispiirteisiin.