Luontokerho ”Merikotkat”

Taalintehtaalla käynnistyi syksyllä 2021 lasten kaksikielinen luontokerho, Merikotkat. Kerho on suunnattu 4-8 vuotiaille lapsille ja on ilmainen kaikille osallistujille.


Kerho kokoontuu kerran viikossa maanantaisin 16.15-17.45. Kerholla on oma kerhotila Ruukinmuseon Fjällstuganissa, mutta suurin osa kerhoajasta vietetään ulkona metsässä sekä järvien ja meren rannoilla.


Kerhossa on tällä hetkellä yhdeksän lasta, suomen- ja ruotsinkielisiä, ja kerhoon voi tulla mukaan milloin vain. Koulua ja esikoulua käyvät kerholaiset haetaan klo 16.00 iltapäiväkerhosta koululta kerhoon, jolloin vanhempien ei tarvitse tuoda lapsia kerhoon.


Lapset ovat saaneet päättää kerholle nimen, säännöt ja ohjelmaa. Kerhossa on tilaa kaikenlaisille ajatuksille, innostukselle, mökötykselle ja leikeille. Kerran tai kaksi lukukaudessa tehdään pidempi retki lähiluontoon. Keväälle järjestämme kerholaisille myös linturetkiä aamulla ennen koulupäivän alkua.


Kerhoa ohjaavat Kemiönsaaren luonto ry:n hallituksen jäsenet ympäristökasvattaja Ville Laitinen ja toimittajat Amanda Ölander. Ohjaajilla on periksiantamaton halu saada lapset viihtymään luonnossa paremmin kuin ruudun ääressä, oppimaan hippiäisen ääni paremmin kuin automerkit, ja rakentaa yhdessä kaikille metsän asukeille mielikuvituksellinen maja, johon kaikki ovat tervetulleita. Vaikka oikeasti kerholla ei ole mitään suuria tavoitteita, nautitaan ja ihmetellään vaan. Ja kerätään roskat luonnosta.


Kerho kuuluu Luonto-Liiton kerhoverkostoon ja Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri ja Kemiönsaaren Luonto ry tukevat kerhon toimintaa.
Tervetuloa mukaan!