Esitys Kemiönsaaren kunnan omistaman metsäalueen suojelemiseksi

Esitys 12 ha:n suojelemisesta palstoilla 322-493-5-60 ja 322-493-6-25 

Metsät ja suot ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen ja sen kanssa käsi kädessä kulkevan monimuotoisuuden vähenemisen torjumisen kanssa. Seuraavat kymmen vuotta ratkaisevat pystymmekö kääntämään kehityksen suuntaa. YK on nostanut tavoitettaan maa-alueiden suojelemisesta sukupuuttoaallon torjumiseksi peräti 30 prosenttiin maapinta-alasta aiemmasta 17 prosentista. Ongelma johon jokaisella sektorilla tulisi vakavasti puuttua, ei siis ole mittakaavaltaan pieni.  

Lukuisat yksityiset ihmiset ja yhteisöt Kemiönsaarella ovat suojelleet metsiään yhteiseksi hyväksemme ja myös kunnan tulisi kantaa vastuuta luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Parhaiten monimuotoisuutta vaalitaan suojelemalla mahdollisimman suuria yhtenäisiä alueita tai alueiden verkostoja, joissa alati muutoksessa olevassa metsäluonnossa syntyy katkeamatta kullekin lajille sopivia elinolosuhteita. 

Kemiönsaarelle on syntynyt  2010 luvulla useiden tahojen päätöksellä noin 350 hehtaarin kokoinen suojelualue, joka nyt rauhoituksen ja ennallistamisen myötä voi kehittyä monimuotoiseksi luontokeitaaksi. Kokonaisuuteen kuuluvat valtion Stormossenin ja Kivarnäsin suojelualueet, sekä yksityiset Erkasin, Labbnäsin ja Kullan luonnonsuojelualueet. 

Kemiönsaaren Luonto ry ehdottaa, että kunnan omistamien suojelualueeseen rajautuvien Lillträskin palstojen arvokkaimmat alueet suojellaan Metso-ohjelmassa. Suojelu tukisi olemassa-olevan suojelualueen luontoarvoja, mutta yhtenäisillä ja laajoilla suojelualueilla on merkitystä myös virkistyskäytölle. 

Metsäasiantuntija Panu Kuntun (MMT) esittämä 12 hehtaarin kokoinen rajaus (sininen viiva kartalla) sisältää luonnon arvoltaan parhaiten säilyneet alueet kyseisillä kiinteistöillä. Alueella on havaittu muun muassa vanhojen metsien harvinainen lintulaji pohjantikka sekä useita vanhan metsän ilmentäjälajeja (rusokääpä, karhunkääpä ja männynkääpä).

Kunta saisi täyden puuston ja maapohjan arvoon perustuvan taloudellisen korvauksen mikäli se myy alueet valtiolle Metso-ohjelmassa suojeltavaksi. Jos metsä jää suojelualueena kunnan omaisuudeksi maksaa valtio 50 % korvauksen.

Vuonna on 2021 valtiovallan tavoitteena Varsinais-Suomessa suojella Metso-ohjelmassa metsiä 450 hehtaaria.